
![]() |
Yhdistyksen tarkoitus ja toimintaperiaatteetYhdistyksen tarkoituksena on turvata ja kehittää uusmaalaisten virkistysmahdollisuuksia, säilyttää ja vaalia luontoa ja maiseman omaleimaisuutta sekä ottaa huomioon paikallisen väestön viihtyvyyden ja peruselinkeinojen harjoittamisen turvaaminen siten, että toiminta on sopusoinnussa ympäröivän luonnon kanssa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi hankkia ja hoitaa jäsenkuntien asukkaiden tarpeita palvelevia virkistysalueita ostamalla tai vuokraamalla näitä alueita tai hankkimalla niihin käyttöoikeuksia sekä huolehtimalla niiden käytön edellyttämästä hoidosta ja rakentamisesta. Alueet voivat myös sijaita yhdistyksen varsinaisen toiminta-alueen ulkopuolella. Perustettu: 10.10.1988 Toiminta-alue Jäsenkunnat ja tukijäsenetHallitus 2009 - 2012Päätöksenteko ja hallintoValtuuskunta 2009 - 2012Pöytäkirjat 2009Pöytäkirjat 2010 |